fi

Kokenut hoitaja

Sairaalan osastolla oli vaativia ja raskaita hoitoja saava saattohoitopotilas. Enää kyettiin vain lievittämään hoidoilla kärsimystä, pääasiassa avustamaan häntä hengityksessä. Potilaan elämän lopun vaiheessa olivat omaiset tiiviisti mukana. Heille oli erityisen raskasta seurata läheisen kärsimystä. Heidän ahdistuksensa ilmeni jatkuvana hoidon arvioimisena sekä hoitajien työn ja ammattitaidon kyseenalaistamisena. Hoitajat ymmärsivät vihan purkauksien johtuvan omaisten tekemästä luopumisen surusta ja ahdistuksesta. Silti hoitajatkin väsyivät ja kuormittuivat jatkuvan tyytymättömyyden, aggression, valituksilla uhkauksien ja piinaavaan virheiden seuraamisen alla työskentelystä. Taakkaa yritettiin jakaa henkilökunnan kesken siten, että kullekin tuli vuoro hoitaa juuri tätä potilasta ja huomioida hänen omaisiaan. Järjestely johti siihen, että hoitajat alkoivat pelätä omaa vuoroaan.

Näin kävi myös yhdelle nuorelle, vastavalmistuneelle hoitajalle. Hän oli työskennellyt tällä osastolla vasta kuusi viikkoa ja koki olevansa vielä hyvin kokematon. Hän tarvitsi paljon ohjausta ja tukea vaativien hoitotoimenpiteiden suorittamisessa. Kun hänen vuoronsa hoitaa saattohoitopotilasta tuli, hän totesi mielessään työvuoron alkaessa, että "peli on pelattu, en selviydy tästä"! Toiset hoitajat lupasivat olla mukana hoitotoimenpiteissä, mutta niiden jälkeen nuori hoitaja jäi yksin omaisten kanssa. Hän keräsi rohkeutensa, astui huoneeseen, jossa omaiset olivat läheisensä luona ja istahti vapaaseen tuoliin. "Miten te jaksatte?", oli ainoa kysymys, jonka hoitaja sai ulos suustaan. Tämä kysymys aukaisi omaisten sisällä olevan kivistävän padon. Omaiset kertoivat peloistaan, luopumisesta, hyvästijättämisen vaikeudesta. Ensimmäisen kerran heillä oli tilaisuus kuvata läheisen kuolemaan liittyviä omia tunteitaan ja kokemuksiaan.

Potilas kuoli tämän työvuoron aikana. Nuori hoitaja laittoi vainajan yhdessä omaisten kanssa. Vainajan vuoteen ääressä vietettiin vielä hiljainen hetki. Hoitaja saatteli omaiset ulko-ovelle, kysyi heiltä, tilaako hän heille taksin. "Ei, ei tarvitse. Kiitos sinulle hyvästä hoidosta, näkee todella että olet kokenut hoitaja!"